Millainen on Suomen oloihin sopeutunut mehiläiskanta?



Millaisia ominaisuuksia Suomeen sopeutuneelta mehiläiskannalta vaaditaan ja mitä tällaisen kannan saavuttamiseksi voitaisiin tehdä.

Kun määritellään Suomeen sopeutuneen mehiläiskannan tai -rodun ominaisuuksia, pitää ensin kysyä, milloin mehiläishoidolle tärkein tuotto syntyy. Milloin mehiläiset keräävät pääsadon? Hunajasato vaihtelee vuosittain, ja myös sen kertymisajankohdassa on hieman vaihtelua. Tavallisesti pääsatokausi kuitenkin ajoittuu kesäkuun puolivälin ja heinäkuun lopun välille, joten mehiläispesän on oltava vahvimmillaan juhannuksena. Sikiöinnin pitää siis olla huipussaan kesäkuun alussa, vähentyä pikkuhiljaa juhannuksen jälkeen ja loppua syyskuun alussa. (Rotujen sikiöintijaksojen vertailua: Mehiläinen 1/2021 s. 13.)


Hyvä kevätkehitys, heikko parveiluhalu

Jotta pesä olisi vahvimmillaan kesä-heinäkuun vaihteessa, sillä pitää olla hyvä kevätkehitys: omenapuun kukkiessa 6–9 sikiökehää. Yhdestä Langstroth-kehästä syntyy noin 6 000 mehiläistä, jotka ovat keruumehiläisiä 40 päivän kuluttua. Näin pesässä on hyvään hunajasatoon vaadittavat yli 30 000 mehiläistä. Pesälle ei saa syntyä parveiluhalua jo kesäkuun alussa, saati toukokuun puolella. Jalostuksessa on aina tähdättävä alhaiseen parveiluhaluun, mutta jos parveiluhalu syntyy vasta kesäkuun-heinäkuun vaihteessa, se ei enää haittaa yhtä paljon ja on usein helpompi saada loppumaan. Ammattitarhauksessa parveiluhalua ei saisi esiintyä kuin 5 prosentilla pesistä.

On tutkittu, että yksittäinen työmehiläinen elää pidempään, kun se ei osallistu ruokintaan (Eyer et al 2016). Toukkien ruokinta ei tutkimuksen mukaan kuitenkaan lyhennä ikää yhtä merkittävästi kuin vastakuoriutuneiden mehiläisten ruokinta. Tämä tukee sitä ajatusta, että hyvässä pesässä sikiönnin tulisi vähentyä luonnollisesti jo heinäkuun puolivälissä. Loppukesän mahdollinen hunajasato ei jää silti keräämättä, koska keruumehiläiset elävät pidempään, kun ne ovat osallistuneet vain heinäkuun alun toukkien eivätkä kuoriutuneiden mehiläisten ruokintaan. Elinaika voi olla vain muutaman päivän pidempi, mutta kun keruumehiläisiä on tuhansia, asialla on merkitystä.

Ilmiö perustuu rasvaelimen (fat body) toimintaan, ja se näkyy myös parvessa ja talvimehiläisissä. Sama ilmiö selittää myös, miksi mehiläishoidon konkarit kertovat saavansa isomman sadon, kun emo ploistetaan juhannuksen jäkeen. Siinä kuitenkin vaarannetaan seuraavan vuoden hunajasato. Runsas rasvaelin parantaa myös punkinsietoa.




Onnistunut talvehtiminen

Vieläkin tärkeämpää on onnistunut talvehtiminen. Pesän on oltava vahva huhtikuussa puhdistuslennon jälkeen. Mehiläisten pitäisi miehittää reilusti 6–9 kehäväliä. Ruokaa pitäisi olla jäljellä niin, ettei pesää tarvitse ruokkia huhti-toukokuussa. Mehiläiset ovat pysyneet tiukkana pallona läpi talven, eivätkä ne ole turhaan lentäneet puhdistuslentoa ennen kuin ilmat ovat sen sallineet (+7 astetta varjossa). Paras pesä on se vahva pesä, joka tekee puhdistuslennon viimeisenä tarhassa.

Jotta talvehtiminen onnistuisi, pesän pitää olla loppukesällä terve ja vahva. Pesässä pitää olla muniva emo, ja mehiläisten tulee saada ravinnostaan sopivassa suhteessa siitepölyä ja sokeria. Talvimehiläisistä kehittyy lyhytikäisiä, jos ravinto on liian sokeripainotteista. Sokerilla tulee ruokkia pienin määrin niin kauan kuin pesässä kasvatetaan talvimehiläisiä ja antaa sen jälkeen kaikki sokeri kerralla nopeasti. Hunajankorjuun yhteydessä pesäjärjestystä ei tule sotkea turhaan. Mehiläisten tulisi itse järjestää pesä talviteloille eli varastoida sikiöalan yläpuolelle siitepölyä hunajan alle. Varastoitu siitepöly on elintärkeää kevätkehitykselle.

Hunajaa tulisi jättää syksyllä reilusti pesiin, koska hunajan mukana pesästä katoaa myös siitepölyvarasto. Mutta hunajalla on toinenkin merkitys. Jos pesään jäänyt hunaja aiheuttaa mehiläisille ripulia, ne eivät ole sopeutuneet paikallisiin oloihin ja sikiöinti on käynnistynyt liian aikaisin kevättalvella. Tämä heikkous voidaan joko parantaa jalostuksella tai poistaa emolinja kokonaan. Sikiöinnin pitäisi käynnistyä kunnolla vasta kunnollisen puhdistuslennon jälkeen maalis-huhtikuussa ja kiihtyä vasta, kun tuoretta siitepölyä tulee luonnosta pesiin. Helmikuussa sikiöivä pesä on alkanut kuluttaa paljon ruokaa, ja sillä on pakonomainen tarve päästä puhdistuslennolle heti, kun aurinko paistaa lentoaukolle ja säät lämpiävät 5 asteeseen.


Sopeutuminen monen tekijän summa

Vaikka kanta tai rotu olisi elänyt pitkään Suomessa tai tietyllä tarhalla, se ei välttämättä tarkoita, että kanta olisi sopeutunut hyvin. Kaikki riippuu siitä, mikä on kannan alkuperä, geeniperimä, mitä muita mehiläisiä on lähettyvillä, miten kantaa on ylläpidetty ja hoidettu ja miten se suoriutuu vuodesta toiseen. Jos ei pidä kirjaa pesistä ja seuraa tarkkaan niiden toimintaa; jos emot pariutuvat vapaasti vuodesta toiseen; jos naapuritarhaaja ostaa joka vuosi kymmeniä emoja Etelä-Euroopasta ja jos pesiä joutuu joka kevät ruokkimaan, voi olla, että kanta ei ole niin Suomeen oloihin sopeutunut kuin toivottaisiin.

Esimerkiksi talvehtiminen riippuu vahvasti perimästä. On vaikea jalostaa hyväksi talvehtijaksi rotua, joka on syntynyt oloissa, joissa lämpötila ei juuri laske alle viiden asteen ja pesät sikiöivät melkein läpi talven (10–11 kk). Tanskassa ja Saksassa italialainen rotu ei ole suosittu, koska siellä se leudon talven takia sikiöi melkein jatkuvasti. Rodussa pitää siis olla pohja ominaisuudelle, jota halutaan parantaa. Tämä näkyy hyvin tuontiemoissa. Jos pitkä sikiöintikatko on rodun ominaispiirre, yleisesti ottaen talvehtiminen onnistuu hyvin myös Suomessa. Meillä voi olla kohtalokasta, jos sikiöinti alkaa jo tammikuussa tai jos se jatkuu marraskuuhun. Paikallisiin oloihin sopeutunut kanta on tietysti myös sopeutunut paikallisiin tauteihin, viruksiin ja mesilähteisiin.




Kotimaista emonkasvatusta tukemalla parempia emoja

Ainoastaan tarkkailemalla pesiä, testiryhmillä ja kirjanpidolla voidaan luotettavasti määrittää kannan tai rodun sopeutuneisuus. Jos haluamme parantaa kotimaisia emoja, meidän on tuettava kotimaisia emonkasvattajia ja -jalostajia ja ostettava kotimaisia emoja. Voidaan myös käyttää erilaisia keinoja jakaa emoja ammattitarhaajille ilman, että kustannukset nousevat liikaa. Koska meillä on lyhyt kesä ja emonkasvatus ajoittuu kuuteen viikkoon, meidän on myös pyrittävä käyttämään emoja monipuolisemmin: toukkina ja kennoina sekä parittumattomina ja talveutettuina emoina.

Varroa on tuonut tarhaukseen uusia haasteita, mutta maailmalta puhaltaa toiveikkaita tuulia. Muutos kohti torjunnatonta mehiläishoitoa on tapahtumassa. Suomessa jo olevista kannoista voidaan varmasti jalostaa varroaa kestävää kantaa, mutta voi myös olla, että Suomeen joudutaan tuomaan hallitusti uusia geenejä.


Suomen oloihin sopeutuneen mehiläiskannan ominaisuuksia

- Talvehtii rauhassa

- Sikiöintijakso huipentuu alkukesään

- Parveiluhidas

- Kerää tasaisen tai hyvän sadon vuodesta toiseen

- Kestävä: elinvoimainen, pitkäikäinen, kestää tauteja

- Sietää hyvin punkkia


Sigurd Wackström


Kirjallisuus: Eyer M., Dainat B., Neumann P. and Dieteman V. 2016: Social regulation of ageing by young workers in the honey bee, Apis mellifera. Experimental Gerontology. Volume 87, Part A, January 2017, p. 84–91.

4 katselukertaa0 kommenttia